Nuorten tapa ajatella ja digiosaaminen ovat omaa luokkaansa – yrityksillä ei ole varaa jättää näitä hyödyntämättä, sanoo Joona Takkula

Julkaistu:

Puskamestarit on nelivuotias pihanhoitoalan yritys, joka toimii Oulussa ja Jyväskylässä. Merkittävä osa yrityksen kausiluonteisesta työvoimasta edustaa uusia sukupolvia. Työyhteisössä tärkeää on hyvä tiimihenki ja tekeväinen asenne.

– Idea tavallisia pihanhoitotöitä tekevästä yrityksestä syntyi tradenomiopintojeni aikana Jyväskylässä, ja lähti toteutumaan kesätyöllistämisen ajatuksella. Puskamestarit oli aluksi hauska projektinimi, mutta alkoi tuntumaan mieluisalta, mitä pidemmälle suunnitelma eteni, perustaja ja toimitusjohtaja Joona Takkula kertoo yrityksen perustamisen taustasta.

Puskamestareiden tavoitteena on tuottaa asiakaslähtöisesti erilaisia pihatöitä, kuten pensasaidan leikkausta, uusien pensaiden istutusta, kivitöitä ja nurmikon leikkausta.

– Suunnittelimme toimintaa talven 2019 aikana ja ensimmäiset asiakastyöt pääsimme tekemään keväällä 2020. Ensimmäinen kesä onnistui tosi hyvin. Teemme pihatöitä taloyhtiöille ja yksityisasiakkaille ja sillä tavalla toiminta jatkui myös seuraavana kesänä. Toisena kesänä Puskamestarit työllisti jo 3-4 henkilöä. Päätoimiseksi yrittäjäksi aloin tradenomiksi valmistuttuani 2022. Toiminta laajeni myöhemmin Jyväskylästä myös Ouluun, Takkula kertoo. Tällä hetkellä Oulussa on takana kaksi onnistunutta kesäkautta.

Pääpainoinen toimintakausi on keväästä syksyyn, jolloin kausiluonteisia työntekijöitä on kahdessa kaupungissa yhteensä noin 10. Alihankintaverkostolla ja tarvittaessa myös vuokratyöntekijöillä pidetään toiminta sujuvana. Talven aikana Puskamestarit tekevät pienimuotoisesti lumitöitä, lumien pudotuksia ja hiekoituksia seuraavan kauden töiden suunnittelun ohessa.

Ideologiaa yritystoiminnan ytimestä

– Minua on aina kiinnostanut mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Olen ollut Suomen Yrittäjien jäsen yrittäjyyteni alusta asti. Opintojen jälkeen takaisin Ouluun muuttaessa sosiaaliset ja työelämänkin verkostot olivat nollissa. Sitä kautta löysin tieni Pohjois-Pohjanmaan Nuorten Yrittäjien yhteisöön. Siellä toimin nyt puheenjohtajana ja olen aktiivinen jäsen myös Suomen Yrittäjien valtakunnallisessa nuorten yrittäjien toiminnassa.

Aktiivisen järjestötyön ja oman yritystoiminnan kautta Takkulalla on tuntumaa nuorten työntekijöiden, yhteistyötahojen ja yritystoiminnan toisiaan koskettavista rajapinnoista. Alkaessaan rakentaa verkostoja Oulussa, hän otti yhteyttä myös OSAO:on.

– Pääsin vierailulle kertomaan opiskelijoille toiminnastamme ja mahdollisista harjoittelu- ja työpaikoista. Yhteistyön myötä Puskamestareille löytyi Ouluun sekä työharjoittelijoita että oppisopimusopiskelijoita.
Takkulan oma-aloitteisuudella syntyi eri osapuolia hyödyttävää yhteistyötä, jolla on suora vaikutus Puskamestareiden kesäkauden toimintaan ja nuorten osaajien opinnoissa ja työuralla etenemiseen.

Työelämän, teknologian ja tulevaisuuden kohtaamispisteessä

Nuoria työllistävänä yrittäjänä Takkula seuraa nuorten sukupolvien työelämään suuntaamista läheltä. Hän kertoo pohtineensa, miten nuori sukupolvi eroaa siitä sukupolvesta, joka on ollut jo pitkään työelämässä.

– Tuleeko näiden osaajien väliin jonkinlainen kuilu muun muassa teknologian kehittymisen ja sosiaalisen median vaikutusten myötä? Miten uusi sukupolvi saadaan integroitumaan työelämään sujuvasti?

– Nuorten teknologiaosaamisessa on varmasti valtavasti sellaista potentiaalia, mitä yrityksissä pitäisi osata hyödyntää tulevaisuudessa. Yritysten tulisi löytää ja hyödyntää niitä väyliä, joilla nuoria saadaan matalalla kynnyksellä työllistettyä. Yritysten päättäjien ajatuksiin pitäisi saada idea siitä, että kannattaa kokeilla, mitä nuoren työvoiman ja osaajien palkkaaminen tuo mukanaan. Sieltä voi tulla erilaista ajattelua, suuria hyötyjä, hän toteaa.

Nuorten työllistymisen haasteisiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja, mutta Takkulalta ja Puskamestareilta löytyy ymmärrystä nuorten työuran askelista. Puskamestareiden kesäkauden työntekijät ovat usein opiskelijoita tai omaa reittiään etsimässä olevia.

– Työnantajana arvostamme reipasta työotetta ja asennetta, mutta pidämme myös siitä, että nuoret löytävät reittejä eteenpäin ja saavat meiltä ponnahduslaudan seuraaviin askeliin.

– Ajattelen myös, että työuran alussa pitäisi olla sellaista oma-aloitteisuutta ja halua, että työllistää itsensä vähän aikaa muulla työllä, jos opintoja vastaavaa työtä pitää hetki etsiä. Yksi työ voi poikia jotain muuta ja joskus työura muodostuukin sattumien kautta. Kotiin ei kannata jäädä, kannustaa Takkula.