Millainen on matka pohjoisesta pörssiin?

Julkaistu:

Pohjoisesta pörssiin -valmennus on oiva tilaisuus ottaa ensiaskeleet matkalla, joka vie yrityksen laajemmille rahoitusmarkkinoille ja heti alkumetreillä kehittää näkyvästi kasvuhakuisen yrityksen toimintaa ja johtamista. Matkaan kannattaa siis lähteä, vaikka itse listautuminen ei vielä olisikaan ajankohtainen.

Tammikuussa alkava, järjestyksessään toinen Pohjoisesta pörssiin -valmennus on suunnattu pohjoissuomalaisille kasvuhakuisille yrityksille, joiden tavoitteena on liiketoiminnan kehittäminen, listautuminen ja/tai kasvupääoman hakeminen nyt tai lähiaikoina. Ohjelmassa käydään läpi listautumisprosessi vaatimuksineen alan asiantuntijoiden ja pohjoissuomalaisten yhtiöiden toimesta. Tarjolla on paljon asiaa sekä tarinoita niin onnistumisista kuin matkalle sattuneista mutkistakin.

Tavoitteena on antaa kokonaiskuva siitä, mitä listautuvalta yhtiöltä edellytetään, miten listautumiseen valmistaudutaan sekä mitä listattuna yhtiönä toimiminen merkitsee. Samalla työstetään yritysten omaa prosessia matkalla pörssiin.

Miksi lähtisit matkalle kohti pörssiä?

Pörssi tarkoittaa pääsyä rahoitusmarkkinoille, se tuo selkeyttä yrityksen markkina-arvoon, lisää näkyvyyttä ja luottamusta asiakkaiden ja sijoittajien keskuudessa, kasvattaa median huomiota ja yleisön kiinnostusta.

Pohjoisesta pörssiin -valmennus koostuu viidestä puolen päivän mittaisesta tapaamisesta tammi-huhtikuussa – tehokkaasti paketoituna, mutta rennossa ilmapiirissä.

Valmennus tarjoaa tiivistettyä tietoa sekä mahdollisuuden verkostoitua ja käydä luottamuksellisia keskusteluja muiden osallistujien kesken. Ensimmäisen Pohjoisesta pörssiin -valmennuksen palautteiden perusteella helmiksi nousivat yritysten kertomat rehelliset kuvaukset omista listautumisprosesseistaan, joiden onnistumisista ja sattuneista virheistä osallistujat saivat arvokasta käytännön oppia.

Pohjoisesta pörssiin -valmennus 23.1.–9.4.2025 Oulussa

Mukaan pääsee 10–20 yritystä, yhdestä yrityksestä voi osallistua 1–2 henkilöä. Valmennuksen hinta on 1890 € + alv, toinen osallistuja samasta organisaatiosta -30 %. Paikkoja on rajoitetusti, varaa omasi ajoissa! 

Aikataulu:

23.1. Listautumisen ABC
5.2. Strategia, hallitustyö ja hyvä hallinnointitapa
26.2. Rahoitusmahdollisuudet ennen listautumista, valmistautuminen listautumiseen ja vastuullisuus
20.3. Liiketoimintamalli, kasvutarina ja sijoittajaviestintä
9.4. Listautumisprosessi käytännössä

Lisätiedot, tarkempi ohjelma ja asiantuntijaesittelyt löytyvät Kauppakamarikaupasta. Ilmoittaudu mukaan 9.1.2025. mennessä.

Valmennuksen järjestävät Oulun kauppakamari, BusinessOulu, Rastor-instituutti ja Nasdaq. Fasilitoijana toimii Erja Retzén, Nasdaq.

Lisätietoja
Riku Huhta
asiantuntija, yritysrahoitus, omistajanvaihdokset
040 702 2936
riku.huhta@businessoulu.com