Oululainen sähköajoneuvojen kehittäjä Arctic Rides Oy on nimittänyt Lasse Kerosen (BE, MBA) uudeksi toimitusjohtajakseen 20.5.2024 alkaen. Yritystä johtanut Juha Lampela siirtyy neuvonantajan rooliin.
Keronen tuo mukanaan pitkän kokemuksen startup-maailmasta, uusien tuotteiden ja palveluiden markkinoille viemisestä sekä liiketoiminnan kasvattamisesta. Hän on aikaisemmin ollut mm. luomassa ja kehittämässä räjähdysmäisesti kasvanutta Vapaus-työsuhdepyöräpalvelua 18 miljoonan euron vuosiliikevaihtoon saakka.
Nyt julkistettava rekrytointi ja keväällä onnistuneesti suoritettu 400 000 euron rahoituskierros ovat jatkossa avainelementtejä Arctic Ridesin tavoitellessa kiihtyvää kasvua kotimaassa sekä kansainvälisesti. Lähitulevaisuudessa yhtiön tarkoituksena on myös lanseerata uusia liiketoimintamalleja sekä jatkaa Skick -sähköpotkukelkkojen tuoteperheen ja lisävarusteiden kehitystä.
– On kunnia hypätä Arctic Ridesin kelkkaan. On mahtavaa päästä työskentelemään näin nälkäisen tiimin ja innovatiivisen tuotteen kanssa. Näen Skickissä paljon mahdollisuuksia ratkaista monia lähiliikkumisen haasteita, Lasse Keronen sanoo.
– Juha Lampela vei yrityksen ja sen prosessit seuraavalle tasolle ja jättää yrityksen nyt entistä parempana seuraajalleen. Yrityksen rakentaminen on dynaamisen palapelin kasaamista, ja nyt tehdyn rekrytoinnin myötä kuva on yrityksellä selkeä. Hienoa saada tiimiin pelaaja, joka täydentää osaamisellaan yrityksen kokonaiseksi, luonnehtii Arctic Rides Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Laatikainen rekrytoinnin taustoja.
Arctic Rides Oy toi mediastakin tutun (Tekniikan Maailma, Iltasanomat, Kauppalehti, Radio Rock) Skickin markkinoille vuonna 2021. Ympärivuotiseen käyttöön sopiva patentoitu Skick-sähköpotkukelkka valmistetaan Suomessa ja edustaa niin ikään suomalaista designia. Skickiä käyttävät mm. Kotipizza ja Hilla Group.
Lisätietoja antavat:
Markku Laatikainen, p. 050 071 7190, markku@skick.fi
Lasse Keronen, p. 050 525 4098, lasse@skick.fi