Oululainen Remod vahvistaa hallitustaan kahdella asiantuntijalla

Julkaistu:

Tietohallinnon ja tietoturvan palveluja tarjoava Remod Oy pyrkii edistämään kasvuaan nimeämällä hallitukseensa kaksi uutta huippuammattilaista, liiketoiminnan moniosaajan Pekka Usvan sekä markkinointi- ja viestintäjohtajan Pauli Waroman.

Pekka Usva on liikkeenjohdon ekspertti, joka tuo oululaisen Remodin hallitukseen arvokasta kokemusta pk-yritysten kehittämisestä. Hän on toiminut F-Securella useissa rooleissa tuotekehityksestä johtoryhmävastuisiin, kerryttäen näin laajaa osaamista B2B SaaS ohjelmisto- ja palveluliiketoiminnasta. Usva on myös mukana useiden yritysten hallitustoiminnassa.

– Remodissa yhtiönä yhdistyvät raudanluja asiantuntijuus tinkimättömyyteen palvella vaativia asiakkaita ensiluokkaisesti. On todella innostavaa päästä osaksi Remodin tiimiä, Usva kertoo.

Lääkärikeskus Aavan sekä lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätin markkinointi- ja viestintäjohtajana toimiva Pauli Waroma tuo Remodille laajan kokemuksensa markkinoinnista, brändinrakennuksesta ja muutosjohtamisesta. Aiemmin Waroma on vastannut muun muassa Pihlajalinnan markkinoinnista sekä perustamastaan markkinointitoimisto Sherpasta.

– Remod kasvaa ja kerää hyvää asiakaspalautetta sekä henkilöstöpalautetta. Se on loistava ponnahduslauta tulevalle. Uskon, että palveluita voi kuitenkin vielä kaupallistaa ja tuotteistaa entistä paremmin. Kun oma brändi saadaan parempaan kuntoon ja tekemisen portfolio selkeämmäksi, on asiakkailla entistä helpompaa ostaa palveluita ja yrityksen piiriin löytävät oikeat ihmiset. Tässä uskon voivani auttaa, toteaa Waroma.

Remod Oy on oululainen työntekijöidensä omistama yritys, joka on jo kymmenen vuoden ajan ratkaissut kumppaneidensa tietohallinnon ja tietoturvan haasteita.

Remodin hallituksessa vaikuttavat myös puheenjohtajana toimiva kokenut yritysjohtaja ja johdon konsultti Kari Ålander, työntekijöiden edustajana toimiva Ville Palatsi sekä omistajien edustaja ja yhtiön työntekijä Jasmin Hulkko.

Lisätietoja:
Ville Jussila
Toimitusjohtaja
+358 40 7777 582
ville.jussila@remod.fi