Mitja Rainio – jatkosuunnitelmat selkiytyivät

Julkaistu:

Mitja Rainio on työskennellyt kesästä 2019 alkaen Kulttuurivoimala ry:ssä Oulun Alppilassa. Kuntouttavana työtoimintana alkanut polku johti opinnollistamiseen elokuussa 2022.

”Päädyin yhdistykseen työllisyyspalvelujen vinkkauksesta ja videoeditointiharrastukseni myötä. Kiinnostustani lisäsivät pari kaveriani, jotka myös puuhastelivat videointien parissa”, taustoittaa Rainio.

Rainio viihtyy hyvin yhteisötaiteen keskuksessa, jossa hänen töihinsä kuuluvat muun muassa video- ja valokuvaus muokkauksineen sekä digijulkaisuihin ja striimauksiin liittyvät tehtävät. Aluksi Rainio työskenteli yhtenä päivänä viikossa, nyt hän tekee jo nelipäiväistä viikkoa.

Peruskoulun jälkeen Rainio aloitti koulutuksen hitsaajaksi, mutta keskeytti opiskelun parin vuoden jälkeen ja lähti armeijaan.

”Armeijan jälkeen olin yli vuoden tekemättä mitään. Sitten lähdin kouluttautumaan tarjoilijaksi, mutta sekin jäi kesken. Alalla korostuva sosiaalisuus ei ollut minulle luontevaa. Ahdistuin siitä.”

Kulttuurivoimalan 20-henkisessä työyhteisössä vietettyjen vuosien aikana Rainion tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkiytyneet.

”Olen ajatellut hakea Luoville opiskelemaan media-alaa. Siellä on mahdollisuus mukautettuun koulutukseen ja voin saada hyväksiluettua opintoja Kulttuurivoimalassa tehtyjen töiden ansiosta”, suunnittelee Rainio.