Joulukuun lopussa Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa (TE-toimisto) oli tarjolla Oulussa 1 800 avointa työpaikkaa. Kuukauden lopussa oli 14 124 oululaista työtöntä työnhakijaa, joista kokoaikaisesti lomautettuja 1 624. Avoimia työpaikkoja oli 106 vähemmän kuin marraskuussa ja 1 949 vähemmän kuin vuosi sitten joulukuussa. Työttömiä työnhakijoita oli 1 498 enemmän kuin marraskuussa ja 1 591 enemmän kuin vuosi sitten joulukuussa. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 538 enemmän kuin marraskuussa ja 571 enemmän kuin vuosi sitten joulukuussa.
– Talouden suhdanteesta johtuen työttömyystilanne on heikentynyt myös Oulussa, mikä näkyy niin lomautettujen määrän huomattavana kasvuna kuin työttömyysasteen nousuna. Erityistä huolta herättää nuorisotyöttömyyden kasvu. Koska avoimien työpaikkojen määrä on yli 1900 vähemmän kuin vuosi sitten, ei tilanne todennäköisesti tule helpottumaan vielä vuoden 2024 alkupuolellakaan, kommentoi työllisyyspalveluiden päällikkö Mari Rautiainen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli Oulussa 13,7 % (marraskuussa 12,3 % ja vuotta aiemmin 12,3 %).
Oululaisten työttömien työnhakijoiden aktivointiaste oli 22,9 % (marraskuussa 26,7 % ja vuotta aiemmin 23,4 %).
Viime vuoden joulukuuhun verrattuna pitkäaikaistyöttömien määrä (5 189) nousi 963 henkilöllä. Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä (3 806) nousi 396 henkilöllä viime vuoden joulukuuhun verrattuna, ja vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työttömien määrä (1 382) nousi 40 henkilöllä vuoden takaiseen verrattuna.
Joulukuussa alle 25-vuotiaita työttömiä oli 2 286 ja nuorisotyöttömyysaste oli 18,6 % (marraskuussa 15,6 % ja vuotta aiemmin 17,9 %).
Kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen määrä oli joulukuussa 1 916 178 € (marraskuussa 2 155 031 € ja vuotta aiemmin 1 840 515 €). Yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneita oli joulukuussa 3 948 henkilöä, joista yli 1000 päivää työmarkkinatukea saaneita oli 2 326. Marraskuussa yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneita oli 4 066, joista yli 1000-päiväisiä 2 414. Vuoden 2022 joulukuussa yli 300-päiväisiä oli 3 895, joista yli 1000-päiväisiä 2 328.
Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus löytyy TEMin työllisyyskatsaus -sivulta.
Trendit:
- Työttömiä työnhakijoita 1 591 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Kokoaikaisesti lomautettuja oli 571 enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Työttömyysaste nousi 1,4 prosenttiyksikköä vuoden takaiseen verrattuna.
- Nuorisotyöttömyys nousi 0,7 prosenttiyksikköä vuoden takaiseen verrattuna.
- Pitkäaikaistyöttömiä 963 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Aktivointiaste laski 0,5 prosenttiyksikköä vuoden takaiseen verrattuna.
- Avoimia työpaikkoja 1 949 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna.
- Työmarkkinatuen kuntaosuus oli noin 76 000 euroa suurempi kuin vuotta aiemmin. Yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneita oli 53 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.