Opinnollistaminen

Opinnollistaminen tarkoittaa osaamisen näkyväksi tekemistä eli osaamisen tunnistamista työskentelemällä.

Opinnollistamisen tavoitteena on työnhakijan olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ja uuden osaamisen kartuttaminen.

Opinnollistamista voidaan toteuttaa osana seuraavia työllistämisen palveluita:

  • työkokeilua,
  • palkkatuettua työtä,
  • kuntouttavaa työtoimintaa sekä
  • osa-aikatyössä.

Opinnollistamisen polku on yksilöllinen ja se kestää keskimäärin 2-6 kk.

Opinnollistamisessa mukana

  • Osaamista töitä tehden

    Opinnollistaminen mahdollistaa aikaisemmin hankitun osaamisen näkyväksi tekemisen. Opinnollistamisen avulla työnhakija voi myös kartuttaa uutta osaamista käytännön työtehtäviä tehden.

    Työnhakija saa opinnollistamisen tuloksena osaamistodistuksen, jonka pohjalta osaaminen tunnistetaan ja työnhakija voi päästä näyttöön osoittamaan osaamisensa tutkintotodistuksen saamiseksi oppilaitoksesta.

    Työnhakijan tehtävät

    • Työtehtävien tekeminen ja osaamisen hankkiminen tavoitteiden mukaisesti
    • Oman osaamisen arviointi yhteistyössä BusinessOulun ohjaajan/ omavalmentajan kanssa
    • Palautteen antaminen
    • Jatkopolun rakentaminen
  • Uusia rekrytoinnin väyliä ja osaajia ohjaamalla

    Opinnollistaminen toimii uudenlaisena rekrytointikanavana ja mahdollistaa työnantajille uusien motivoituneiden työntekijöiden löytymisen.

    Opinnollistamisessa työpaikan ohjaaja ohjaa työnhakijaa niin, että työnhakijan osaaminen karttuu ja työtehtävät tulevat tutuksi.

    Opinnollistamisen oppimisympäristön kuvauksen kautta työnantaja saa itselleen selkeämmän kuvan työpaikan työtehtävistä.

    Työpaikan ohjaajan tehtävät

    • Sopivien työtehtävien kartoittaminen oppimisympäristön kuvauksen tekemiseksi
    • Työtehtäviin perehdyttäminen ja työnhakijan ohjaaminen
    • Työnhakijan osaamisen tunnistaminen osaamistodistusta koottaessa
    • Palautteen antaminen
    • Opinnollistamisen toimintamallin yhteiskehittäminen.
  • Työnhakijan osaamisen vahvistamista opinnollistamalla

    BusinessOulun opinnollistamisen tavoitteena on työnhakijan olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ja uuden osaamisen kartuttaminen.

    BusinessOulu tukee työnhakijoita ja työnantajia opinnollistamisen käytännön toteuttamisessa sekä kehittää opinnollistamista yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

    Ohjaajan/omavalmentajan tehtävät

    • Työnhakijan opinnollistamistarpeen tunnistaminen
    • Opinnollistamisen toteutuksen suunnittelu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa
    • Opinnollistamisen käytännön toteutuksen tukeminen
    • Osaamistodistuksen laatiminen
    • Jatkopolun rakentaminen työnhakijan tavoitteiden mukaisesti
    • Palautteen kerääminen
    • Opinnollistamisen toimintamallin yhteiskehittäminen.
  • Opintopisteitä opinnollistamalla

    Oppilaitoksen näkökulmasta opinnollistaminen mahdollistaa työnhakijan muualla hankitun osaamisen näkyväksi tekemisen näytön kautta. Lisäksi opinnollistaminen mahdollistaa HOKSin mukaisten tavoitteiden saavuttamisen nopeammin ja opintojen nopeamman etenemisen.

    Opettajan tehtävät

    • Oppimisympäristön kartoitus ja kuvauksen tekeminen yhteistyössä BusinessOulun koulutuskoordinaattorin ja työnantajan kanssa
    • Osaamisen tunnustaminen näyttötutkinnoilla
    • Koulutuspolun suunnittelu työnhakijan tavoitteiden mukaisesti
    • Opinnollistamisen toimintamallin yhteiskehittäminen.

Kiinnostuitko opinnollistamisesta? Ota yhteyttä!

Ella Seppänen

koordinaattori, osaamispalvelut

Reeta Limingoja

koordinaattori, oppilaitosyhteistyö