Oulun seudun työllisyysalueen tavoitteena on tehokas työnvälitys – ensimmäinen talousarvioesitys tehty

Julkaistu:

Oulun seudun työllisyysjaoston talousarvioesitys vuodelle 2025 on tehty. Kaupunginhallitus käsittelee talousarviota ja antaa oman esityksensä marraskuussa, jonka jälkeen kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion 9.12.2024.

– Työllisyysjaoston ensimmäisen toimintavuoden talousarviota on valmisteltu kuntien ja kumppanuusverkon yhdessä laatiman TE-palvelustrategian ja sen pohjalta laaditun järjestämissuunnitelman sekä yhteistoimintasopimuksen kirjausten mukaisesti. Talousarvioon sisältyy vielä kuitenkin epävarmuuksia, koska valtionosuudet ja valtiolta siirtyvän toiminnan kustannukset tarkentuvat syksyn aikana, kertoo työllisyysjaoston puheenjohtaja Jukka Kolmonen.

Talousarvion valmistelussa on ollut mukana edustajia työllisyysalueen kaikista kunnista.

– Olemme yhdessä käyneet läpi esimerkiksi siirtyvien tehtävien kustannusarvioita, tehtäviin valtiolta saatavaa rahoitusta sekä käynnistyvän työllisyysalueen vaikutuksia kuntien taloussuunnitteluun, taustoittaa Kolmonen.

 

Lakisääteiset tuet ja avustukset isoin menoerä

Työllisyysalueen toimintamenot ovat yhteensä 23,7 miljoonaa euroa. Suurimman erän muodostavat valtiolta siirtyvät lakisääteiset tuet ja avustukset (esimerkiksi palkkatuet ja starttirahat), jotka ovat 11,4 miljoonaa euroa ja lakisääteiset TE-palvelujen ostopalvelut, (koulutukset, valmennukset, asiantuntija-arvioinnit)  6,4 miljoonaa euroa. Henkilöstömenot ovat 4,6 miljoonaa euroa.

– Henkilöstömenoihin sisältyvät vastuukunnan henkilöstön lakisääteiset keskitetyn palvelun tehtävät koko työllisyysalueelle, mukaan luettuna tukipalvelut. Tässä vaiheessa henkilöstömenot ovat arvioita. Euromäärät tarkentuvat myöhemmin syksyllä, kun saamme tarkempaa tietoa valtionhallinnosta siirtyvän henkilöstön palkkauskustannuksista. Muita menoeriä ovat muut palveluostot, toimitilat ja ICT-kulut.

Työllisyysalueen toimintamenot katetaan kuntien maksuosuuksilla, jotka määräytyvät yhteistoimintasopimuksessa sovittujen kustannusten jaon periaatteiden mukaisesti. Vuoden 2025 maksuosuusarviot jakaantuvat Oulun ja muiden kuntien välillä siten, että Oulun kaupungin maksuosuus on noin 80,6 prosenttia ja muiden kuntien 19,4 prosenttia. Vuoden lopussa kuntien maksuosuuteen tehdään tarvittaessa tasaus työllisyysalueen toteutuneiden kustannusten perusteella.

– Työllisyysalueen budjetista rahoitettavaksi eivät kuulu kunnille kohdistuvat työttömyysturvamaksujen kuntaosuudet, vaan nämä kuuluvat jatkossakin jokaisen kunnan vastuulle. Tähän ei ole tulossa mitään muutosta, vaikka työttömyysturvan rahoitusmalli muuttuu.

Koulutuskilpailutuksia avoimille markkinoille

Työllisyysjaosto on päättänyt Oulun seudun työllisyysalueen yhteisistä tavoitteista. Niistä tärkein on tehokas työnvälitys.

– On tärkeää, että työnantajat saavat tarvitsemaansa työvoimaa ja työnhakijat etenevät töihin. Työnhakijoiden osaamista on kehitettävä vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita. Otamme käyttöömme Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kilpailuttamia ja käyttämiä sopimuksia niiltä osin kun ne jatkuvat ja optioita on käytettävissä. Tämän lisäksi kilpailutamme työvoimakoulutuksia toimialoittain tarvekartoitukseen pohjaten. Valmistelemme parhaillaan kilpailutuksia avoimille markkinoille, kertoo työllisyyspalvelujen päällikkö Mari Rautiainen BusinessOulusta.

– Tavoitteena on, että työnhakijoiden työkyky kehittyy heidän osaamistaan vastaaviin tehtäviin ja että lisätään työnantajien valmiuksia työllistää henkilöitä, joilla on työkyvyn tuen tarpeita. Asiakkaan on oltava tarpeensa mukaisessa palvelussa ja siirryttävä tarkoituksenmukaiselle etuudelle, jos hänellä ei ole osaamista tai työkykyä työllistyäkseen, jatkaa Rautiainen.

Työllisyysalueessa mukana 11 kuntaa

Business Oulu -liikelaitoksen työllisyysjaosto on Oulun kaupungin organisaatioon kuuluva toimielin, joka vastaa työvoimapalvelujen järjestämisestä Oulun seudun työllisyysalueella vuoden 2025 alusta alkaen. Työllisyysalueeseen kuulu 11 kuntaa Oulun seudulta. Päätöksenteossa ovat mukana Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala.

Lisätietoja jaoston toiminnasta ja kokousaikataulusta löytyy Oulun kaupungin verkkosivuilta osoitteesta ouka.fi.