Matkalla kestävään tulevaisuuteen 7.5.2025
Oulun kaupungin Työn Taitajat järjestää tapahtuman yhteistyössä Oulun yritysten ja korkeakoulujen ja toisen asteen ammatillisen opetuksen, Oulun Kiertotalousklusterin, Oulun innovaatioallianssin, International House Oulun ja Taikasatukulman kanssa.
Ajankohta: 7.5.2025
Vierailukohteena: Kiertotaloutta ja kestävää kehitystä edistävät yritykset sekä alueen oppilaitokset OSAO, Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto.
Mukana on yrityksiä, jotka edistävät kukin eri tavoin kiertotaloutta ja vaikuttavat kestävämmän tulevaisuuden mahdollistumiseen alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Yritykset edustavat niin jakamistaloutta, painettua elektroniikkaa, kestäviä energiaratkaisuja, materiaalien kierrätystä ja älykästä jätehuoltoa kuin myös hiiliviisautta ja erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä kiertotaloutta edistäviä ja ilmastonmuutosta ehkäiseviä palvelukokonaisuuksia.
Oppilaitokset keskittyvät tässä tapahtumassa kiertotalouteen ja kestävää kehitykseen liittyviin koulutusohjelmiinsa ja aiheeseen liittyviin opintoihin ja tutkinnon osiin.
Tapahtuman toteutuksesta vastaa Työn Taitajat.
Matkalla kestävään tulevaisuuteen – Kiertotalous & Kestävä kehitys
Tapahtumavuoden 2025 tavoitteena on tehdä kiertotalous ja sen uramahdollisuudet tutuksi. Päivä sisältää kohdennetut sisällöt eri ikäisille lapsille ja nuorille.
Vierailun aikana nähdään, millaisia yrityksiä ja ammatteja kiertotalous ja kestävä kehitys on synnyttänyt ja synnyttää, miltä näyttää työpäivä kestävän kehityksen edistämisen parissa ja millaisia taitoja alalla tarvitaan. Uratarinoiden kautta opitaan, millaista osaamista, erilaisten osaamisten yhdistämistä ja asennetta tarvitaan sekä millaisilla oppiaine- ja opintojen valinnoilla voi työllistyä tehtäviin, joissa pääsee edistämään kiertotaloutta ja kestävää tulevaisuutta.
Vierailupäivä lähetetään livelähetyksenä Oulun kaupungin YouTube-kanavan kautta. Vierailun aikana käydään yrityksissä ja oppilaitoksissa.
Vierailupäivä on kaikille avoin ja maksuton.
Ohjelma
9:30-10:00 Varhaiskasvatus sekä esi- ja alkuopetus 1.-2.lk
10:15-11:00 3.-6. luokat
12:15-13:00 7.-9. luokat
13:15-14:00 Lukio ja Ammatillinen toinen aste
14:15-15:00 Korkeakoulut Higher Education – This session is in English
Osallistuminen
Vierailupäivä järjestetään suorana verkkolähetyksenä Oulun kaupungin YouTube -kanavalla. Vierailun osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Osallistujat eivät tarvitse mikrofonia tai kameraa.
Ennakkotehtävät
Vierailupäivään voi valmistautua innostavilla ennakkotehtävillä. Ennakkotehtävien tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria osallistumaan ja orientoitumaan kiertotalouden ja kestävän kehityksen maailmaan.
Tutustu ennakkotehtäviin valitsemalla kouluaste alta. Kaikille kouluasteille on valikoima erilaisia ennakkotehtäviä, joista voitte valita ryhmälle sopivan. Ennakkotehtävien tekeminen on vapaaehtoista.
Osa ennakkotehtävistä on sellaisia, jotka voitte halutessanne palauttaa järjestäjille Surveypal-työkalun avulla. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan nostamaan ainakin muutamia ennakkotehtäviä esiin myös vierailun aikana.
-
Valmistautukaa Maailman suurimpaan virtuaaliseen yritysvierailuun innostavien ennakkotehtävien avulla! Tämän vuoden teemana on kestävä tulevaisuus, ja ennakkotehtävät johdattavat lapset pohtimaan kiertotaloutta, ympäristötekoja ja vastuullisia valintoja jo ennen tapahtumaa.
Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen ennakkotehtävät on tuottanut Taikasatukulma, joka on oululainen luovan alan yritys. Taikasatukulma luo opettavaisia ja viihdyttäviä sisältöjä lapsille. Taikasatukulman äänisatuja kuunnellaan yli 210 000 kertaa kuukaudessa.
Tehtävät perustuvat Elias matkalla kestävään tulevaisuuteen -satuun ja auttavat lapsia tutustumaan kestävään kehitykseen leikin ja toiminnallisuuden kautta. Lasten sadun voi kuunnella ilmaiseksi Taikasatukulman YouTubesta, Spotifysta tai ladata digitaalisena kirjana alta. Digitaalinen kirja on tiiviimpi versio sadusta.
Materiaalipaketti sisältää monipuolisia ja innostavia tehtäviä varhaiskasvatukseen sekä esi- ja alkuopetukseen. Paketti sisältää ohjeet opettajalle. Voitte valita tehtävistä ryhmälle sopivat.
- Totta vai tarua -kysymyksiä lapsille: Vuorovaikutteinen tehtävä, jossa lapset arvioivat kiertotalouteen ja ympäristötekoihin liittyviä väittämiä. Keskustelut vahvistavat lasten ymmärrystä kestävistä valinnoista.
- Ryhmätehtävät: Tehkää yhdessä “kestävien ekotekojen puu” tai “kestävän kehityksen ohjekirja”. Tehtävissä lapset miettivät, millaisia ympäristötekoja he voivat tehdä arjessa. Tehtävät tukevat yhteistyötaitoja ja lisäävät kestävän kehityksen ymmärrystä.
- Puuha- ja kynätehtävät: Tulostettavia harjoituksia, joissa lapset pääsevät piirtämään ja ratkomaan ympäristöaiheisia pulmia. Suunnitellaan esimerkiksi oman lainaamon näyteikkuna, tutkitaan jätteiden lajittelua ja keksitään oma ympäristösupersankari.
Tulostettavaa materiaalia varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen! Kaikki tehtävät voi helposti tulostaa ja ottaa käyttöön osaksi opetusta. Tehtävät tukevat lasten ympäristötietoisuutta ja kehittävät ajattelutaitoja.
LATAA KAIKKI MATERIAALIT OHJEISTUKSINEEN ILMAISEKSI TÄSTÄ
Tehtäväpaketin sisältö
- Lasten satu: Elias matkalla kestävään tulevaisuuteen -satu (Lataa kirja yläpuolelta tai kuuntele äänisatuna tästä)
- Totta vai tarua -kysymykset lapsille
- Puuhatehtävät:
- Suunnittele oman lainaamon näyteikkuna
- Mikä roska ei kuulu joukkoon?
- Suunnittele kestävän tulevaisuuden supersankari
- Ympäristösankarinbingo
- Ryhmätehtävät:
- Kestävien ekotekojen puu: Lapset kirjoittavat tai piirtävät omia ekotekojaan ja kiinnittävät ne yhteiseen puuhun.
- Kestävän kehityksen ohjekirja: Ryhmä kokoaa yhdessä ympäristöystävällisiä tapoja ja luo niistä julisteen.
Näiden tehtävien avulla lapset saavat hyvän pohjan virtuaalista yritysvierailua varten ja pääsevät tutustumaan kestävän kehityksen maailmaan ennen tapahtumaa tai sen jälkeen!
-
Valmistautukaa Maailman suurimpaan virtuaaliseen yritysvierailuun innostavien ennakkotehtävien avulla! Tämän vuoden teemana on kestävä tulevaisuus, ja ennakkotehtävät johdattavat lapset pohtimaan kiertotaloutta, ympäristötekoja ja vastuullisia valintoja jo ennen tapahtumaa.
3.-6. luokkalaisten ennakkotehtävät on tuottanut Taikasatukulma, joka on oululainen luovan alan yritys. Taikasatukulma tekee opettavaisia ja viihdyttäviä sisältöjä lapsille. Taikasatukulman äänisatuja kuunnellaan yli 210 000 kertaa kuukaudessa.
Tehtävät perustuvat Elias matkalla kestävään tulevaisuuteen -satuun ja auttavat oppilaita tutustumaan kestävään kehitykseen tekemisen ja toiminnallisuuden kautta. Lasten sadun voi kuunnella ilmaiseksi Taikasatukulman YouTubesta, Spotifysta tai ladata digitaalisena kirjana alta. Digitaalinen kirja on tiiviimpi versio sadusta.
Materiaalipaketti sisältää monipuolisia ja innostavia tehtäviä, jotka tukevat yrittäjämäisiä taitoja, kriittistä ajattelua ja kestävän kehityksen ymmärtämistä. Paketti sisältää ohjeet opettajalle. Voitte valita tehtävistä ryhmälle sopivat.
- Totta vai tarua -kysymyksiä oppilaille: Vuorovaikutteinen tehtävä, jossa oppilaat arvioivat kiertotalouteen ja ympäristötekoihin liittyviä väittämiä. Keskustelut vahvistavat kriittistä ajattelua ja kestävien valintojen ymmärtämistä.
- Ryhmätehtävä: Oppilaat suunnittelevat ryhmissä yrityksen, joka edistää kestävää tulevaisuutta. Tehtävä tukee yhteistyötaitoja, luovaa ongelmanratkaisua ja ympäristötietoisuutta.
- Puuhatehtävät: Tulostettavia harjoituksia, joissa oppilaat pääsevät piirtämään, pohtimaan ja ratkomaan ympäristöaiheisia pulmia. Tehtäviin kuuluu:
- Jätteiden lajitteluhaaste: Yhdistä jätteet oikeisiin keräysastioihin ja pohdi kierrätyksen merkitystä.
- Muovipullon matka: Selvitä, miten muovipullo kierrätetään ja mitä siitä voidaan valmistaa uudelleen.
- Kestävän tulevaisuuden supersankari: Suunnittele supersankari, joka taistelee paremman tulevaisuuden puolesta.
- Sanaristikko: Löydä ja selitä kestävän kehityksen keskeiset käsitteet.
- Ympäristösankariingo: Haasta itsesi tekemään konkreettisia ympäristötekoja ja merkitse ne bingoruudukkoon.
Tulostettavaa materiaalia opetukseen! Kaikki tehtävät voi helposti tulostaa ja ottaa käyttöön osana oppitunteja. Tehtävät tukevat laaja-alaista osaamista.
LATAA KAIKKI MATERIAALIT OHJEISTUKSINEEN ILMAISEKSI TÄSTÄ
Tehtäväpaketin sisältö
- Lasten satu: Elias matkalla kestävään tulevaisuuteen -satu (Lataa kirja yläpuolelta tai kuuntele äänisatuna tästä)
- Totta vai tarua -kysymykset lapsille
- Puuhatehtävät:
- Jätteiden lajitteluhaaste
- Muovipullon matka
- Kestävän tulevaisuuden supersankari
- Ympäristöseikkailu-sanaristikko
- Ympäristösankarin bingo
- Ryhmätehtävät:
- Unelmien ekoyritys: Oppilaat suunnittelevat ryhmissä yrityksen, joka edistää kestävää tulevaisuutta.
Näiden tehtävien avulla oppilaat saavat vahvan pohjan virtuaalista yritysvierailua varten ja pääsevät pohtimaan ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen ennen tapahtumaa tai sen jälkeen!
-
Valmistautukaa Maailman suurimpaan yritysvierailuun innostavien ennakkotehtävien avulla! Tämän vuoden teemana on kestävä tulevaisuus, kiertotalous sekä kestävä kehitys. Tehtävän avulla oppilaat pääsevät tutustumaan kiertotalouden liiketoimintamalleihin sekä ideoimaan omaa kestävän tulevaisuuden yritystään. Voit hyödyntää tehtäviä niin ennen, kuin tapahtuman jälkeenkin!
Kiertotalouden liiketoimintamallit ja maailman paras kiertotalousyritys
Arvioitu kesto:
45 minuuttia- Orientoiva osuus ja keskustelutehtävä 15min
- Ryhmä/paritehtävä kiertotalousyrityksestä 30min
Tehtävän välineet ja materiaalit:
- Lataa materiaalit ohjeistuksineen painamalla linkkiä: 7.–9. luokat
- Tulosta materiaaleista tehtäväpohjia riittävästi (pareille tai ryhmille omat)
Tehtävän kuvaus:
Ennakkotehtävä soveltuu esimerkiksi osaksi seuraaviin oppiaineisiin: BI, GE, ET, YH, OP. Tehtävä rakentuu kahdesta osuudesta, jotka avattu tarkemmin ladattavissa materiaaleissa.- Orientoiva osuus ja keskustelutehtävä (15min)
- Tutustukaa kiertotalouteen videon avulla.
- Pohtikaa ja keskustelkaa yhdessä, mitä ovat kiertotalouden liiketoimintamallit?
- Tehtävä maailman parhaasta kiertotalousyrityksestä (30 min)
- Oppilaat ideoivat kiertotalouden liiketoimintamallien pohjalta yritysidean pareittain tai ryhmissä
- Oppilaat tutustuvat muiden kiertotalousyrityksiin oppitunnin päätteeksi
Tehtävän valmistelut:
- Tulosta valmiiksi tehtäväpohjia yrityksen ideoimiseen riittävästi (pareille tai ryhmille omat)
Tehtävän aikana:
- Opettaja voi osallistua tehtävän tekoon yhdessä oppilaiden kanssa – tai laatia myös oman!
Tehtävän palautus:
Nostamme lähetyksessä esiin oppilaiden ennakkotehtäviä. Voitte palauttaa tehtäviänne meille linkin kautta: Ennakkotehtävien palautusInnostuitko?
Ennakkotehtävässä on sovellettu Kestävän tulevaisuuden opinvirran materiaaleja. Tutustu myös muihin materiaaleihin tästä linkistä: Kestävän tulevaisuuden opinvirta | Oulun kaupunki -
Valmistautukaa Maailman suurimpaan yritysvierailuun innostavien ennakkotehtävien avulla! Tämän vuoden teemana on kestävä tulevaisuus, kiertotalous sekä kestävä kehitys. Tehtävän avulla opiskelijat pääsevät tutustumaan kiertotalouden liiketoimintamalleihin, pohtimaan omia vahvuuksia sekä osaamistaan ja tutustumaan tulevaisuuden ammatteihin. Voit hyödyntää tehtäviä niin ennen, kuin tapahtuman jälkeenkin!
Kiertotalouden liiketoimintamallit, kiertotalous työelämätaitona ja tulevaisuuden visiointi
Arvioitu kesto:
- 30–75 minuuttia opettajan valinnan mukaan
- Teoriaosuus: 45 minuuttia
- Yksilö- tai ryhmätehtävä: 30 minuuttia
Tehtävän välineet ja materiaalit
- Ei edellytä erityisiä välineitä
- Lataa materiaalit ohjeistuksineen: Ohjeistus ja Powerpoint tai PDF
Tehtävän kuvaus
Ennakkotehtävä soveltuu seuraaville opintojaksoille: BI6, GE1, GE3, ET2, ET6, YH2, YH3, OP2. Tehtävä rakentuu kolmesta osiosta, jotka avattu tarkemmin ladattavissa materiaaleissa.- Pohjustus (30–45 min)
- Mitä kiertotalous on talousmallina ja millaisia ovat kiertotalouden liiketoimintamallit?
- Miten kiertotalousosaaminen liittyy työelämään ja omaan tulevaisuuteen?
- Tehtävä (30 min): Pokemon Goes Circular
- Opiskelijat luovat omiin vahvuuksiin ja taitoihin perustuvan hahmon ja miettimät luomansa hahmon mahdollisuuksia tulevaisuuden työtehtävissä. Luodaan Pokemonin-hahmo omiin vahvuuksiin ja taitoihin perustuen.
- Opiskelijat tutustuvat opiskelukavereiden luomuksiin pienissä ryhmissä.
- Yhteenveto (15 min)
- Pohditaan tulevaisuuden lukiota
- Miten koulutuksen pitäisi vastata muuttuvaan maailmaan?
Tehtävän valmistelut
- Lataa ja tutustu materiaaleihin ennakkoon
Tehtävän aikana
- Opettaja voi osallistua tehtävän tekoon yhdessä opiskelijoiden kanssa
Tehtävän palautus
Nostamme lähetyksessä esiin oppilaiden ennakkotehtäviä. Voitte palauttaa tehtäviänne meille linkin kautta: Ennakkotehtävien palautusInnostuitko?
Ennakkotehtävä on osa Kestävän tulevaisuuden opinvirran materiaaleja. Tutustu muihin materiaaleihin tästä linkistä: Kestävän tulevaisuuden opinvirta | Oulun kaupunki - 30–75 minuuttia opettajan valinnan mukaan
Ennakkokysymykset
Voit lähettää etukäteen anonyymisti kysymyksiä kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen liittyen tapahtumajärjestäjille. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan vastaamaan kysymyksiin lähetyksen aikana yhdessä vieraidemme kanssa.
Linkki ennakkokysymyksille julkaistaan maaliskuussa 2025.
Usein kysytyt kysymykset
-
Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu tekee yrityksen tutuksi eri ikäisille tulevaisuuden taitajille tavalla, joka huomioi kunkin kohderyhmän iän ja muut erityistarpeet. Päivän aikana järjestetään eri ikäryhmille etukäteen suunniteltuja osioita. Vierailua voi pohjustaa ja täydentää innostavilla ennakkotehtävillä.
-
Tapahtuma on avoin kaikille. Tapahtumaan voivat osallistua yksittäiset henkilöt, luokat ja opiskelijaryhmät sekä muut aiheesta kiinnostuneet. Osallistuminen ei vaadi paikan päälle Ouluun matkustamista.
-
Vierailun aikana tutustutaan kohdeyritysten toimintaan niin uratarinoiden kuin yrityksen käytännön toiminnan kautta. Sisällöt on suunniteltu eri ikäryhmien mukaan. Sisällöt linkittyvät monipuolisesti opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuksiin ja eri oppiaineisiin.
-
Tapahtuma järjestetään suorana YouTube-tapahtumana Oulun kaupungin YouTube-kanavalla. Tapahtumaan ennakkoon ilmoittautuneet saavat osallistumislinkin muutamaa päivää ennen tapahtumaa.
Tarvittaessa tapahtumaan voi hypätä linjoille myös ilman ennakkoilmoittautumista.
Osallistumiseen tarvitaan tietokone tai muu älylaite ja äänentoisto. Osallistujat eivät tarvitse mikrofonia tai kameraa.Koulussa vierailun voi esimerkiksi heijastaa luokan ruudulle, josta kaikki voivat seurata ohjelmaa.
-
Vierailupäivään voi valmistautua tekemällä ennakkotehtäviä, jotka julkaisemme tällä sivulla. Ennakkotehtävät ovat vapaaehtoisia, mutta niiden avulla voi rakentaa vierailun ympärille laajemmankin kokonaisuuden osaksi opetusta.
Ennakkotehtäviä ei ole pakko tehdä, vaan osallistua voi myös ainoastaan vierailuun.
-
Kyllä voitte. Sisällöt on suunniteltu ikäluokkien mukaan, mutta ne soveltuvat eri ikäisille joustavasti.
-
Kyllä voit. Valitse ilmoittautumisen yhteydessä vaihtoehto ryhmä ja kirjoita osallistujamäärä.
-
Maailman suurimman virtuaalisen yritysvierailun järjestävät yhdessä Oulun kaupungin Työn Taitajat -ohjelma ja Oulun kiertotaloutta ja kestävää kehitystä edistävät yritykset sekä alueen korkeakoulut ja ammatillisen toisen asteen oppilaitos OSAO. Tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana myös Oulun Kiertotalousklusteri, Oulun innovaatioallianssi, International House Oulu ja Taikasatukulma. Työn Taitajat Oulu on BusinessOulun ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden yhteinen työelämäohjelma oppilaitoksiin.
Vuoden 2024 toteutuksen videot
Vuoden 2024 toteutuksen videoita voi vapaasti käyttää esimerkiksi opetustarkoituksiin.
Lisätietoja
Tiina Haapaniemi
asiantuntija, Työn Taitajat, osaamisen varmistaminen ja yritys-oppilaitosyhteistyö
Ville Saviluoto
kehittäjäopettaja, yrittäjyyskasvatus ja työelämätaidot