Pelialan merkitys ja kasvu Oulussa avattiin opetushenkilöstölle

Julkaistu:

Opinto-ohjaajat eri koulutusasteilta pääsivät Työn Taitajien tapahtumassa tällä kertaa mukaan syväluotaukseen jatkuvasti uudistuvalle pelialalle. Alalla tarvittavien osaajien kirjo on suuri ja alalla menestyminen pohjautuu usein harrastuneisuuteen, jota Oulussa tuetaan alan osaajien ja koulutuksen kautta.

Anne Ryynänen BusinessOulusta esitteli Oulun pelialan kehitystä Oulussa 25 vuoden ajalta. Anne luonnehti BusinessOulua toimijaksi, joka on kuin Ghostbusters ratkoessaan erilaisia yrityksen toimintaan liittyviä haasteita ja Anne ratkoo näitä luovilla aloilla.  Oulussa on tällä hetkellä yli 20 pelistudiota ja alan liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa. Koulutusta ja valmennusta alalle järjestetään usean toimijan taholta ja Game industry pre-incubator (OGIPI) on nyt pilottivaiheessa.

Suomi on yksi pelialan menestystarinamaita ja Neogames Finlandin vuoden 2021 raportin mukaan alan liikevaihto Suomessa on yli kolme miljardia euroa. Peliala työllistää noin 4000 henkilöä. Luvut ovat merkittäviä koko Euroopan mittakaavassa Suomen kokoon nähden. Ryynänen kertoi pelialan perustuvan pitkälti harrastuneisuuteen ja näin syntyy uusia pelistudioita. Pelialla tarvitaan monenlaisia osaajia ja tekijöiden taustat vaihtelevat. Koulutus on tärkeää, mutta se ei ole määrittävä tekijä vaan innostus ratkaisee.

– Pelien tekeminen on ryhmässä tehtävää käsityötä ja tekijöiden koulutustausta on laaja. Pelialla työskentelee koodarien lisäksi esimerkiksi graafikoita, käsikirjoittajia, säveltäjiä, tuottajia, animaattoreita. Tarvitaan myös liiketoiminnan kehittäjiä, data-analyytikoita ja markkinointia tekeviä, Ryynänen listaa.

OSAO:sta valmistuu ohjelmistosuunnittelijoita ja pelituottajia

Pelialalle suuntautumisen mahdollistavista opinnoista tapahtumassa kertoi Juha Moilanen OSAO:lta. Juha kuvasi pelialaa yhdeksi merkittävimmistä viihdeteollisuuden osa-alueista, joka tarjoaa taidetta, tarinankerrontaa ja laajaa yleisöä puhuttelevia interaktiivisia kokemuksia. Pelialan arvostus on kasvanut ja pelejä käsitellään entistä useammin taiteen ja kulttuurin muotona. Pelijournalismi ja e-urheilu ovat tätä päivää.

Moilanen korosti opinto-ohjaajan roolin tärkeyttä sanoittajana nuoren suuntaan silloin kun nuori pohtii, mihin hakea opiskelemaan. Tieto- ja viestintätekniikassa painopiste on ohjelmoinnissa. Pelituotannon toteuttajan koulutus taas painottuu grafiikkaan ja mallinnuksiin. On tärkeä hoksauttaa nuorta pohtimaan, kumpana hän näkee itsensä.

– OSAO:n rooli on antaa alkuevästys. Opitaan pelisuunnittelun ja -kehityksen perusteet, sekä alalle tyypillinen yhdessä tekemisen taito jo opintojen aikana. Osa jatkaa suoraan työelämään, osa ammattikorkeakouluun ja jo OSAO:lla voi suorittaa OAMK Highwayssa opintoja korkeakoulun puolelta. Oulussa pelialan opiskelijatyönä tehtyjä pelialan ratkaisuja voi nähdä Vectorama-tapahtumassa, summaa Moilanen pelialan opintoja Oulussa.

Pelifarmi työllistää nuoria työkokeilujen kautta

Yrityksistä tapahtumassa olivat mukana Spectarium ja Fingersoft. Ville Helttunen kertoi Spectariumissa olevan tällä hetkellä 35 työntekijää ja tavoite on tuplata henkilömäärä kahden vuoden sisällä. Henkilöt työskentelevät ympäri Eurooppaa. Yrityksen ainoa toimipiste sijaitsee Oulussa. Tapahtumassa päästiin näkemään kehitteillä olevan mytologioihin perustuvan seikkailuroolipelin traileri. Helttunen on yrittäjä ja startup neuvonantaja, jolla on 10 vuoden kokemus pelikehittämisestä. Helttunen on mukana myös Byströmin ohjaamossa toimivassa Pelifarmi- pelikehittämisen valmennusohjelmassa. Pelifarmi työllistää työkokeilujen kautta nuoria.

– Pelifarmilla tehdään pelidemoja pelialan ammattilaisten ohjauksessa ja demot toimivat pelifarmilaisille näyttöinä portfoliossa. Pelialalla tarvitaan 2–3 vuotta työkokemusta, jotta työllistyy pelialan firmaan. Pelifarmi itsessään ei tätä tarvetta vielä täytä, kertoi Helttunen.

Pelialan tulevaisuutta tulee muuttamaan tekoäly ja siitä kannattaa Helttusen mukaan olla vähintäänkin kiinnostunut. Oulussa on tarve pelikiihdyttämölle ja Helttunen toivookin Ouluun enemmän pelialan liiketoimintaa.

Hauska ja vaativa ala, missä on tarve monenlaisille osaajille

Daniel Fischer Fingersoftilta totesi, että peliala on hauska, mutta erittäin vaativa ala, missä suuri merkitys on intohimolla ja draivilla tehdä asiat paremmin kuin muut. Yrityksen eteen ja pelin breikkaamiseen on tehty hurjasti työtä.

Fingersoft työllistää Oulussa ja Helsingissä yli 100 henkilöä ja yrityksessä työskentelee noin 20 eri kansallisuutta. Hill Climp Racing on tuonut yritykseen kiinnostuneita vierailijoita aina alakoululaisista merkittäviin maailmanlaajuisiin vieraisiin ja yhteistyötä on tehty myös Legon kanssa.

Fischer avasi hyvin perusteellisesti pelialan osaamis- ja koulutustaustoja. Fischer itse on humanisti ja löytyypä yrityksestä myös kokki ja vartija, mikä kertoo paljon pelialalle päätyvien moninaisista taustoista. Koulutuksen ja osaamisen ohella hän korosti kuitenkin eniten työelämätaitoja. Opettajien kohdalla Fischer näki tärkeäksi kyvyn kertoa pelialasta ja koodaamisesta kiinnostuneelle nuorelle erilaisten työkalujen, kuten Unity, olemassaolosta ja siitä, että YouTube on täynnä maksuttomia ohjeita. Erityisen tärkeä viesti häneltä nuorille on se, että koulua käydään oman itsensä takia eikä koulusuoritusten vuoksi.

  • Kyseessä on hyperkilpailtu ala ja menestykseen tarvitaan paljon erilaisia osaajia jo pelikehittäjätiimin sisällä sekä toimintaa tukevia tiimejä ja toimintoja, jollaisia ovat esimerkiksi talous- ja hallinto, HR ja PR, kertoo Fischer.

Kiitos kaikille mukana olleille – jatketaan yhdessä työelämätaitojen ja urapolkujen avaamista!

Tapahtuma tarjosi kattavan katsauksen Oulun pelialan tilanteeseen, sen monipuolisiin uramahdollisuuksiin ja tulevaisuuden näkymiin. Kiitos kaikille osallistujille sekä erityisesti puhujille, jotka jakoivat arvokasta tietoa pelialasta, sen koulutuspoluista ja työelämän vaatimuksista.

Peliala on jatkuvasti kehittyvä ja haastava, mutta samalla innostava ja täynnä mahdollisuuksia. Oulun vahva koulutustarjonta, alan yritykset ja yhteisöt luovat hyvät edellytykset uusille osaajille. Yhteistyöllä ja intohimolla voidaan varmistaa, että kaupunki pysyy mukana pelialan kehityksessä ja tarjoaa kasvualustan tulevaisuuden tekijöille.

Seuraava Työn Taitajat <3 Opetushenkilöstö -tapahtuma järjestetään 16.5., ja silloin keskitymme eri alojen pienyrittäjyyteen teemalla intohimosta tai harrastuksesta ammattiin ja yrittäjäksi. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautua voit tästä.